torstai 9. marraskuuta 2017

Vieraskynä: Työtoiminnasta tukea huumeidenkäyttäjän arkeen


















Tämän tarinan on kirjoittanut Helsingin Diakonissalaitoksen Hoivan asiakas Ben. Se kertoo hänen kokemuksistaan. 


"Tämä tarina alkoi, kun sairastuin 17-vuotiaana psykoosiin, olin vakavasti itsetuhoinen ja päädyin pakkohoitoon. Psykoosia lääkittiin vahvoilla lääkkeillä. Kun aloin toipumaan, iski vakava masennus. Silloin sanottiin että se kuuluu asiaan ja lääkittiin.

Seuraavan parin vuoden aikana olin useita kertoja psykiatrisessa laitoshoidossa ja muulloin avohoidossa terapiassa, päiväsairaalassa... Jouduin kertomaan tarinaani uudelleen ja uudelleen eri hoitajille. Se turhautti eikä vienyt eteenpäin.

Ennen sairastumistani olin kokeillut kannabista kerran-pari. En koskaan, edes päihteiden käytön alkuvaiheessa, ajatellutkaan, että minusta tulisi narkomaani.

"En koskaan ajatellut, että minusta tulisi narkomaani. 

19-20-vuotiaana asuin kotona. Törmäsin vanhoihin tuttuihin, joiden kanssa poltin satunnaisesti pilveä, ja löysin siitä hetkellisesti lievitystä pahaan oloon. Yritin tässä vaiheessa käydä koulua mutta jouduin jättämään sen, ja sitä myötä kaikki vanhat sosiaaliset suhteet. Koko identiteettini muuttui, olin mielisairas, mielenterveyskuntoutuja. 

Löysin pian uusia tuttavuuksia, joiden kanssa kokeilin ensimmäiset kerrat buprea ja amfetamiinia. Varsinkin amfetamiini antoi hetken helpotuksen. Yritin hakeutua hoitoon, mutta sain kokemuksen, ettei minua voida auttaa - ongelmani eivät olleet riittävän isoja. 

"Ongelmani eivät olleet riittävän isoja, jotta olisin saanut apua. Alkoi raju päihteiden käyttö. 
Alkoi raju päihteiden käyttö. Olen käynyt läpi lukuisia katkaisuja ja yhden pidemmän hoitojakson. Siitä lähti nyt liikkeelle oikea kuntoutumisprosessi, vaikka päihteidenkäyttö jatkuikin. Voimavarat ja keinot eivät vain riittäneet käsittelemään tunnemyrskyjä. Olen kokeillut AA/NA-ryhmiä, mutta en koskaan löytänyt niistä kotia.

Aloitin joitain vuosia sitten toisella matalan kynnyksen työpajalla. Sinne minut vei etsivän huumetyön työntekijä, jonka kanssa aloimme miettiä, että jotain pitäisi tehdä. 

Ohjaajan kanssa jutellessa sain ensimmäistä kertaa vuosiin tunteen, että en ole päihdekuntoutuja, käyttäjä. Mä olen mä, henkilö, koiraihminen. Pajalla annettiin mahdollisuus saada luottamusta, vastuuta, ja olla sen arvoinen. Pajalta jatkoin vielä kuntouttavaan työtoimintaan, kunnes tuli taas huonompi aika. Päihdesairaus on ylä- ja alamäkeä. 

Ennen Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy:n Steppiin tuloa ja sen työtoiminnassa aloittamista oli vielä 2 katkaisuyritystä. Stepillä halusin aloittaa, koska oli jo ymmärtänyt, että mielekäs sisältö arjessa on kaiken hallinnan a ja o, eikä enää jaksanut lyödä päätä seinään. 

Stepillä oli työvalmentajana tuttu ohjaaja edelliseltä työpajalta. Ei tarvinnut kertoa omaa tarinaa taas alusta saakka. Tällaiset pitkät yhteistyösuhteet, joissa on vahva luottamus ja usko parempaan ovat päihde- ja mielenterveysongelmien hoidossa tosi tärkeitä.

"Mielekäs sisältö arjessa on kaiken hallinnan a ja o. 
Aamulla sitä vain haluaa olla kunnossa, että voi mennä töihin, kun on tunne, että on tarpeellinen ja osallinen jostain. Kevään mittaan työtoiminnassa käydessä heräsi myös ajatus korvaushoidosta ja
nyt aloittaminen on enää muutaman viikon kysymys. Laillinen lääkehoito päihdesairauteen vapauttaa energiaa muuhun, myös mielenterveyspuolen hoitamiseen. 

Stepissä työnkuvakseni on muotoutunut vertais- ja yhteisötyö. Toimin apuohjaajana ryhmissä ja vertaistukena esim asiointi- tai tutustumiskäynneillä sekä asiakasedustajana erilaisissa tilaisuuksissa - hankkeen ohjausryhmästä seminaareihin. Olen saanut myös mahdollisuuden osallistua aktiivisesti hankkeen kehittämiseen hyödyntäen omia kokemuksiani. Ehkä haluan vielä opiskella kokemusasiantuntijaksi ja vertaisohjaajaksi. 

"Aamulla sitä vain haluaa olla kunnossa, että voi mennä töihin, kun on tunne että on tarpeellinen ja osallinen jostain.

Nyt korvaushoitoa aloittaessa olisin paljon heikommalla pohjalla, jos tukena ei olisi työtoimintaa. Olen miettinyt, että nämä vuodet eivät ole menneet hukkaan, jos pystyn nyt ja tulevaisuudessa tukemaan muita, joilla on samankaltaisia ongelmia. Käyttämään omia kokemuksiani hyödyksi."


Ben 

Steppi on suunnattu työelämän ulkopuolella oleville huume- ja asumispalveluiden, leipäjonojen ja rikosseuraamuslaitoksen asiakkaille. Tavoitteena on löytää ratkaisuja heikoimmassa asemassa ja syrjäytymisvaarassa olevien asiakkaiden toiminta-, opiskelu- ja työkyvyn lisäämiseksi.

Steppi-hanketta rahoittaa: