keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Yhteinen kieli ei takaa kuulemista

Olen aina ihmetellyt puhuttua ja kirjoitettua kieltä. Olen ihmetellyt sitä jopa niin paljon, että lähdin aikoinaan opiskelemaan kääntämistä ja tulkintaa, mutta muutaman opiskeluvuoden jälkeen totesin, että minusta ei ole kääntäjän vaikeaan ammattiin. Ihmettelyä en silti ole lopettanut.

Takavuosina puhevammaisuuteen erikoistunut verkkopalvelu Papunet lanseerasi kampanjan Mitä sanoisit, jos et voisi puhua? Slogan on nerokas ja panee miettimään, miltä tuntuisi olla ympäristössä, jossa kukaan ei ymmärrä, mitä yrität sanoa.

Väkivaltainen käytös ei ole koskaan oikeutettua ja sitä ei pidä hyväksyä, mutta jollakin tasolla ymmärrän, että nyrkki heilahtaa, kun ei tule ymmärretyksi ja sen myötä turhautuminen kasvaa liian suureksi. Kun se ei riitä, että ymmärtää, mitä muut puhuvat sinulle vaan oleellista on saada myös oma viesti perille ja päästä vaikuttamaan itseä koskeviin asioihin. Pitää päästä vuorovaikutukseen eli vaikuttamaan, vuorotellen.

Ymmärretyksi ja kuulluksi tulemisen puutteet näkyvät lastensuojelussa: kun ei saa sanotuksi, voi käyttäytyminen muuttua vahingolliseksi itseä tai toisia kohtaan. Samasta voi olla kyse, kun puhuttua kieltä osaamaton kehitysvammainen ihminen näyttäytyy hankalana ja väkivaltaisena.

Turvapaikanhakijoiden ja turvapaikan saaneiden kohdalla kielen merkitys korostuu. Ihmettelyni on saanut ihan uudet mittasuhteet, kun seuraan nuorten turvapaikanhakijoiden harppauksin etenevää suomen kielen oppimista. Se hämmästyttää joka kerta, kun kohtaan meidän luoksemme turvaan tulleita nuoria ihmisiä. 

Vaikka he oppivat kieltämme nopeasti, silti mietin, kuinka tärkeää on voida sanoa asioita omalla äidinkielellä. Tiedän omasta kokemuksesta, että vaikka pystyn antamaan jokseenkin jokaiselle tunteelle ja asialle englanninkielisen nimen ja sanottamaan asiat englanniksi, ei tunne sanomisessa ole sama kuin suomeksi sanottuna. Itse koen, että olen hieman erilainen ihminen englanniksi kuin suomeksi. Sillä, että asiat voi sanoa omalla kielellä ja saada sanomiseensa tunteen mukaan, on viestin oikeanlaisen välittymisen kannalta merkitystä.

Puhutun kielen tueksi tai korvikkeeksi voi ottaa kuvat. Papunetissa yksi keskeinen idea on kehittää ja tuottaa puhevammaisille ihmisille puhetta tukevia ja korvaavia kommunikoinnin keinoja, mm. kuvia. Myös turvapaikanhakijoille on tarjottu mahdollisuutta kertoa asioistaan piirtämällä ja maalaamalla. Ja toden totta, yksi kuva voi kertoa enemmän kuin tuhat sanaa.

Puhuttu kieli on ihmeellinen asia. Mutta vuorovaikutus on muutakin. Vuorovaikutukseen vaaditaan tasapuolista mahdollisuutta vaikuttaa toinen toisiimme, vuorotellen. Koska on myös niin, että yhteinen kieli ei takaa sitä, että kuulisimme toisiamme, oikeasti.

Kirjoittaja

Tuija Åstedt
Palveluiden kehittäminen ja johtaminen, 
kansainvälinen suojelu ja integraatio