perjantai 18. elokuuta 2017

Sil on välii, kuka sitä musaa tekee - musiikin tekeminen on jokaisen oikeus

Helsingin Diakonissalaitoksen missio ”Jokaiselle ihmisarvoinen huominen” merkitsee itselleni musiikkikasvattajana sitä, että jokaiselle on taattava oikeus musiikin tekemiseen sekä musiikkikasvatukseen. Olen ohjannut yhteensä parisen vuotta musapajoja Diakonissalaitoksella korvaushoidon asiakkaiden parissa, vastaanottokeskuksessa, maahanmuuttajataustaisille suunnatussa projektissa sekä liidannut Sarana -bändiä.

Kouriintuntuvan hienoja hetkiä tässä työssä riittää, mutta hienoimpia ovat esimerkiksi sellaiset tilanteet, joissa korvaushoidon asiakas rämpäyttää elämänsä ensimmäistä kertaa kitaralla avosoinnun ja ilme kirkastuen lausahtaa ilman itseironian häivää: ”Täähän on helppoa! Mähän osaan!” 

"Hienoimpia ovat tilanteet, joissa korvaushoidon asiakas rämpäyttä elämänsä esimmäistä kertaa kitaralla avosoinnun ja lausahtaa: "Täähän on helppoa! Mähän osaan!"

Noina hetkinä tulee miettineeksi, mistä mahtaa olla peräisin se mielikuva, että musiikkia voivat tehdä ja harrastaa vain harvat ja jollain ylimaallisella tavalla valitut, ”lahjakkaat” ihmiset. Musiikkia oppivat tekemään kaikki, vastuu oppimisesta on pedagogeilla sekä toimintaa rahoittavilla tai rahoittamatta jättävillä tahoilla. 

Olen koulutukseltani musiikin maisteri, en musiikkiterapeutti. Tämän työn kautta piirtyvät kuitenkin myös musiikin tekemisen välineelliset arvot näkyviin. 

Musisoimalla voi ilmaista ja purkaa vaikeitakin tunteita, jakaa hetki yhdessä ihmisten kanssa vastamyrkkynä yksinäisyydelle, oppia suomen kieltä tai keskittyä hetkiseksi johonkin muuhun kuin mieltä painaviin juttuihin tavoitteellisen harjoittelun ja taitojen kehittämisen tuoksinassa. 

Olen pyytänyt osallistujilta palautteita aika ajoin. Seuraavassa muutama, joista huokuu vastaansanomattomasti musiikin tekemisen merkitys, hoitavakin: 

”Se on vähän ku lähtis veneellä laiturista ja huolet jäis rannalle”, "Tää on peace of mind. Jos ei ois musaa oisin varmaan kiikussa enkä nyt puhu keinusta. Ilman musaa mul ois varmaan myös enemmän oheiskäyttöö.”, ”Mä tappasin itteni jos ei tätä ois. Mä rakastan musiikintekemistä. Tää on henki ja elämä.” tai: ”Minulla oli paljon energiaa kun menin takaisin vastaanottokeskukseen.” 

"Tää on peace of mind. Jos ei ois musaa oisin varmaan kiikussa enkä nyt puhu keinusta. Ilman musaa mul ois varmaan myös enemmän oheiskäyttöö.”

Tämän työn kautta tulee kiivaasti pohdiskeltua, mahdollistetaanko musiikin tekeminen kaikille sekä sitä, millä tavoin taustat vaikuttavat musiikin harrastamiseen tai ammattimuusikoksi etenemiseen. Myös kysymykset siitä, kuka sanoittaa kenenkin todellisuutta, ovat kiinnostavia musiikissa. 

Säveltääkö maahanmuuttajataustainen omiin fiiliksiinsä liittyvät biisinsä itse vai laulaako joku ei-maahanmuuttajataustainen maahanmuuttajataustaisen elämästä, kertooko korvaushoidon asiakas biisillään itse mitä tuntee, mikä nappaa ja mitä kokee vai tekeekö sen eturivin artisti hänen puolestaan? 

Jos täysivaltainen muusikko tai musiikin harrastaja on useimmiten vammaton, hyvin toimeentuleva valkoinen ihminen, on jokin yhteiskunnassa ja sen tarjoamissa lähtökohdissa vinoutunutta. Näitä tämänkaltaisia yhteiskunnallisiin valtasuhdehierarkioihin liittyviä toiseuttavia rakenteita ja niiden purkamista sekä ”jonkun puolesta puhumisia” musiikissa tulee pedagogina pohdittua, myös itsereflektiivisella tasolla. 

"Jos täysivaltainen muusikko tai musiikin harrastaja on useimmiten vammaton, hyvin toimeentuleva valkoinen ihminen, on jokin yhteiskunnassa ja sen tarjoamissa lähtökohdissa vinoutunutta.

Pohdintojen keskellä, kurttu otsassa, aivot solmussa tekee hyvää kuulla musapajaan osallistuneen jälkikäteen kertovan, että ”…se on kantanut hedelmää pitkälti eteenpäin. Olen jatkanut soittamista ja saanut bändin perustettua ja tätä ei olisi tapahtunut ilman musaryhmän järjestymistä. Sä sait mut uskomaan, et ehkä mun kannattaa.”

Kirjoittaja 

Marika Hyvärinen 

on ohjannut musapajoja Helsingin Diakonissalaitoksella mm. korvaushoidon asiakkaille. 


Helsingin Diakonissalaitos viettää tänä vuonna 150. juhlavuottaan. Juhlavuoden päätapahtumamme on Alppikadulla vietettävä Korttelijuhla 24.8. klo 11–17 (Alppikatu 2). Juhlassa pihallemme levittäytyy iloisesti koko se kirjo ja kaikki ne värit, joita toiminnastamme löytyy. Erityisesti meitä ilahduttaa monipuolinen taide- ja kulttuuritoimintamme.