Artikkeli vanhusten kotihoidon karusta arjesta oli rohkea ja tärkeä puheenvuoro. Hatunnosto julkisuuteen rohjenneille työntekijöille, ammattilaisille, jotka haluavat tehdä työnsä hyvin ja ihmisarvoa kunnioittaen. Nykyisin kotihoitajan arjessa tämä ei ole aina mahdollista.
Artikkelissa kerrottiin, millaisen paineen alla vanhusten kotihoidon henkilökunta työskentelee sekä miten kehnoon ja arvottomaan vahausten kohteluun nykyinen toimintatapa pahimmillaan johtaa. Lähes puolet Helsingin kotihoidon käynneistä kestää alle 16 minuuttia.
Siinä ajassa ei tapahdu ihmisen arvokasta kohtaamista ja kuuntelemista. Siinä ajassa ehtii ehkä kysyä kuinka voi ja mitä tarvitsee, muttei ehdi kuunnella vastausta.
Vanhuksen ulko-ovi käy, kun hoitaja tulee sisään omilla avaimillaan, reilun vartin päästä hän on jo ulkona ja vanhus jää yksin.
Helsingin Diakonissalaitoksen vuonna 2013 Helsingin Kalliossa käynnistyneen Seniori-Vamos-hankkeen havainnot tukevat artikkelissa esitettyä arkea. Etsivässä vanhustyössä on käynyt selväksi, että palvelujärjestelmän sisälle tarvitaan lisää kohtaamista, kanssakulkijuutta ja välittävää ammattilaisuutta.
Tahtoa siihen on nytkin, mutta tahto sotkeutuu kiireen jalkoihin.
Tulevissa valtion säästötoimissa vanhusten laitoshoidon vähentämisestä arvioidaan saatavan 300 miljoonan euron säästöt. Kun kotihoidon ensisijaisuutta korostetaan, on välttämätöntä pohtia myös kotihoidon työn järkeistämistä. Jo pienillä muutoksilla saataisiin enemmän aikaa ihmiselle.
Työprosessien uudelleenjärjestämisellä, teknologian hyödyntämisellä ja monialaisella yhteistyöllä saataisiin kotikäynteihin kipeästi tarvittavaa väljyyttä kohtaamiseen.
Yhtenä tulevaisuuden ratkaisuna artikkelissa pohditaan vahvempaa nojautumista kansalaisyhteiskuntaan ja vapaaehtoisvoimiin. Tämä on monella tapaa kannatettavaa. Seniori-Vamoksessa on jo runsaasti kokemusta siitä, että tavallisilla kaupunkilaisilla on paljon osaamista sekä halua auttaa ja toimia yhdessä muiden kanssa.
Ammattilaisten tukemat vapaaehtoiset voivat omaisten lisäksi tuoda kotona asuvien ikäihmisten arkeen lämpöä ja turvallisuutta. Pienillä, tasa-arvoisessa vuorovaikutuksessa tapahtuvilla asioilla tuetaan vanhuksen omia voimavaroja ja toimijuutta merkittävästi.
Mikään määrä vapaaehtoisia ei kuitenkaan voi korvata ammattilaisten tekemää työtä.
Yhteiskunnan on taattava riittävän ja osaavan hoitohenkilöstön ja tarvittavien voimavarojen kohdentaminen kotihoitoon.
Jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen vanhuuteen – ja jokaisella vanhustyön ammattilaisella on oltava mahdollisuus tukea sitä.
Tarja Jalli on Seniori-Vamos-hankkeen projektipäällikkö.
Laura Hakoköngäs on Helsingin Diakonissalaitoksen kansalaistoiminnan johtaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti